Majailun alku

Niistä ajoista on jo kauan. Silloin asustelin vielä ison kiven alla. Ei minua silloin niin tuo mäen meno kiinnostanutkaan, mutta eräänä päivänä mäeltä kuului melskettä, kun uudet asukkaat asettuivat taloksi. Komea talon emäntä, Reetuksi sitä kutsuivat, oli tarkka niin siisteyden kuin rahojenkin suhteen. Isännäksi asettunut Reetrikki oli, no, sellainen kuin nuo lapin miehet nyt yleensä ovat, hyvin ahkera mutta myös juro.

Silloin jo kiinnitin huomiota isäntäväen nuorimpaan poikaan Kalleen. Mukava poika, fiksukin. Siihen aikaan mäellä oli kauppa, posti sekä lennätin, joista talonväki piti huolta. Myös majoitustoimintaa oli, vaikkei majatalosta voinut vielä puhua. Kesällä 1940, kun Kalle oli jo lähtenyt työn perässä maailmalle, hän sattui käymään kotona. Tuona kesänä muuan nuori Maija-neiti oli majoittuneena mäelle rippikoulun ajaksi. Taisipa lempi leimahtaa siinä samassa, kun kaksi vuotta myöhemmin tanssittiinkin jo nuoren parin häitä. 

Mutta sitten alkoivat kovat ajat. Mäen väki lähti Ruotsin puolelle evakoon, paitsi Kalle, joka lähti kirjuriksi rintaman taakse. Minä odottelin kiveni alla parempia päiviä, ja lopulta ne saapuivatkin. Paria taloa lukuun ottamatta mitään ei ollut saksalaisten jäljiltä säästynyt, ja alkoi kova uudelleen rakentaminen. Kylän ensimmäinen torppa oli mäelle rakennettu pikkupirtti, joka vielä tänäkin päivänä seisoo paikallaan. Samalla rakennettiin uusi kauppa, ja saatiinpa pihaan navettakin, jossa asustivat Kallen ja tämän sisarusten lehmät sekä Leimu-hevonen. Oli heillä tietenkin porojakin, joilla myös Maija kylän miesten kanssa kilpaa ajeli. Rakennuspuuhien myötä myös Reetu ja Reetrikki saivat pihaan oman kodin eläkepäivien iloksi.

 
Vuosikymmenten jälkeen Vuontis-Kallen Maija kertoo, millaista oli palata sodan jälkeen evakosta poltettuun Hettaan.

Maine leviää

Jahka sodat oli saatu sodittua, Vuontis-Kalle ja Maija ottivat mäen hoitoonsa. Ja hyvin ottivatkin! Mäelle perustettiin vihdoin virallisesti Suomen viimeinen kestikievari. Minä toki auttelin rakennusvaiheessa sen mitä muiden huomaamatta kykenin, ja melkoinen pytinki saatiinkin pystyyn. Siinä samalla rakennettiin myös sauna, ja kerran koettuani sen lämmön ja ihastuttuani saunavihtojen tuoksuun minusta tulikin Saunatonttu. Asetuin lauteiden alle asumaan ja otin tehtäväkseni pitää saunaa kunnossa.

Maijasta oli tullut anoppinsa opissa hyvä emäntä, ja hänen emännöintiaikanaan majatalon maine alkoi levitä ja vieraita tulla yhä kauempaa. Ruokaa ja mukavuutta pidän arvossa toki minäkin, mutta siisteyden suhteen Maija oli minun nähdäkseni suorastaan turhantarkka: muistan monena yönä hanganneeni itse omia jälkiäni juuriharjalla pirtin lattiasta, jotta emäntä ei olisi aamulla huomannut minun liikuskelleen. Juuriharjan käyttäjänä en suinkaan ollut ainoa, vaan Maija pani siivoamaan ties ketä sukulaisia ja valvoi touhua kellon kanssa. 

Vaikka siisteydessä tahi ruuassa ei toden totta ole ollut valittamista koskaan, kyllä minä väitän, että se oli tunnelma kokonansa, joka väkeä tänne houkutteli. Illat toisensa perään Vuontis-Kalle viihdytti vieraita kertomalla tarinoita milloin mistäkin ajasta, ja hänen puhetapansa huvitti etenkin etelämmästä tulleita vieraita. Kallella oli tapana sanoa, että elämä ilman juhlia on kuin pitkä tie ilman majataloa, ja se on kovan luokan totuus se.

Muistelisin, että Maijan ja Kallen kaudella siinä 1970-luvun taitteessa Majatalolle alkoi tulla tunnustusta ihan valtakunnan tasolla asti. Kertakaikkisen erinomaiseksi kokiksi kehittynyt Maija valittiin läskisoosin teon Suomen mestariksi, ja tuolle tunnustukselle talon väki hyväntahtoisesti hörähteli. Läskisoosi ei tietenkään ollut ainoa ruokalaji, vaan esimerkiksi Maijan reseptillä tehdyt poronkielet otettiin jopa Helsingin vaakunan ruokalistalle. Myöhemminkin on palkintoja sadellut. Seuraavaksi oli kuitenkin Kallen ja Maijan pojan, Matin, aika ottaa majatalo hoitoonsa.

Kalle tarinoi myöhemmin siitä, millaisia turisteja Majatalossa kävi.

Uutta eloa mäelle

Niin sitä tultiin kahdeksankymmentäluvun puolelle. Majatalo eli elämäänsä kuin nuori poron vasa, mutta yksi asia vireytti mäen arkea enemmän kuin mikään muu. Matti ja Tuula saivat tyttären, ja siinä pientä Tiina-tyttöä tuijotellessani suli tämän tontun sydän. Ja saipa touhu lisää tohinaa punttiin myös sukupolvenvaihdoksen ansiosta. Huone numero yksi sai Matin ja Tuulan perheen asukkaikseen, eikä Tuula sieltä ole vieläkään lähtenyt. Mutta mihinkäs sitä, jos en olisi niin kovin kiintynyt saunaani niin en panisi moista asuinpaikkaa itsekään pahakseni! Muistan sen kuin eilisen, kun Tuula asettui vuoden 1989 helmikuun ensimmäisenä päivänä virallisesti taloksi Hettaan. Hyväsydäminen emäntä, taisin tokaista Matille.

Sukupolvenvaihdoksen aikaan Majataloa alettiin laajentaa. Punaisesta rakennuksesta tuli mäen silmäterä, ja väki päästiin majoittamaan uusiin tiloihin. Mutta ei mennyt kauaakaan, kun lama koetteli kansaa. Niin siinä kävi, että kauniissa Lapissa ei enää vierailtu kuin ennen. Mutta jaksoivatpa Matti ja Tuula puurtaa niin sinnikkäästi, että vaikeat ajat selätettiin. Mihin tällainen vanha tonttukin olisi muuttanut, jos köpelösti olisi käynyt. Kun kerran on kotoisan saunan löytänyt, ei ainakaan takaisin metsään käy tie! Siinä elelimme tyytyväisinä entistä laajemmassa majatalossa, lamasta selvinneinä ja elämää nähneinä. Vuonna 1999 Matin ja Tuulan ponnistukset saivat kiitosta, kun heille myönnettiin Enontekiön vuoden yrittäjä -palkinto. Kyllä siinä oli ilossa pitelemistä, ja taisivat onnen kiljahdukset kaikua kauas mäen viertä alas.

Vuosituhannen vaihduttua koitti jälleen aika laittaa rakennustontut työn kimppuun. Paikka uudistui niin, etten meinannut sitä tunnistaa: mäelle kohosivat niin kokoustilat, kuntosali kuin lisää huoneita. Majatalosta oli tullut hotelli. Kuulin, kuinka vieraat kuiskuttelivat toisilleen onnistuneesta laajennustyöstä. Majatalon lisäksi mäen kauneus on aina ollut vieraiden mieleen. Täältä on niin helppoa lähteä vaeltamaan Lapin kauniiseen luontoon.

Suureksi harmikseni Matti kuoli äkillisesti ennen kuin urakka saatiin valmiiksi. Niin lähti hieno mies mäeltä, mutta kyllä me täällä tiedämme, että hän kaikessa vielä elää mukana. Tuula ja Tiina jatkavat arvokkaiden perinteiden vaalimista yhä edelleen, ja tiedän Matin olevan kovin ylpeä heistä. Tuula onkin ollut mainio emäntä, ja tehnyt toimitusjohtajana hyvää mäen elämälle. Olen nähnyt hänet jos jonkinmoisessa touhussa mukana, eikä hän kyllä karsasta mitään työtä. Niin on lempeä ja vaatimaton nainen, että vanhan saunatontunkin sydän pakahtuu.

Kotona nyt ja aina

Hrrrr. Ne ovat taas paukkupakkaset saapuneet ja isäntäväellä on täysi työ pitää torppia lämpiminä. Saunassa on onneksi melkein aina lämmin, siksihän minä siellä edelleenkin majaani pitelen. Varsinkin silloin, kun nykyinen Tiina-emäntä oli lapsi, oli sauna lämpimänä lähes tauotta. Itse jouduin piileskelemään missä milloinkin, kun pikku-Tiina halusi saunomaan kaikkien vieraiden kanssa. Ja jestas, että se tyttö löylyissä viihtyikin!  

Minä tietysti autan parhaani mukaan sekä saunan että muidenkin tilojen lämmityksessä, vaikka alkaahan tässä ikä jo painaa - on vaikeaa olla yhtä ketterä ja huomaamaton kuin vaikka kahdeksankymmentä vuotta sitten. Onneksi tämä Majatalon sukupolvenvaihdosjatkumo takaa kuitenkin sen, että isäntäväestä löytyy aina potkua, vaikka tonttu poloinen väsyisi. Ja johan sitä tällainen vanhakin aina muutaman vuoden verran nuortuu, kun seurailee puuhakkaita touhuja.

Vaan eihän tämän nykyisenkään isäntäväen, Touhu-Tiinan ja Puuha-Petrin, tohinoita jaksa kovin kauaa tarkkailla, kun alkaa jo huikomaan. Majatalon pöperöt ovat aina olleet vertaansa vailla, ja minun tavoin niihin ovat myös vieraat ihastuneet. Kerrotaan, että Majatalon aamiaisen voimin pärjää kolmen poronkuseman pituisen vaelluksen verran. Paikkansahan se pitää, on pitänyt jo vuosia. Öisin, kun emäntä on jo ehtinyt laittaa aamiaistarvikkeet aamua varten valmiiksi, olen joskus käynyt salaa napsimassa yhtä sun toista herkkua. Kyllä niillä eväillä pärjäisi vaikka kaksi viikkoa, mutta vaelluksista en tiedä. Niin täydellä vatsalla kun tämä tonttu ei liiku mihinkään, enkä minä kyllä kovin kauas mäeltä suostuisi poistumaankaan. Mihinkä sitä nyt kotoaan lähtisi!

Ja koti tämä minulle on, aivan kuten meidän vieraillekin. Toivottavasti vielä monta monituista vuotta.